maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kiemuroita

Tulipa tahattoman pitkä tauko. Yksi uusi lukijakin oli ilmestynyt - tervetuloa :)

Monia töitä on ollut kesken, mutta yhtään ei valmistunut. Ennen kun nyt - ja tietenkin monta yhtäaikaa!

Kummityttöni toivoi jonkin aikaa sitten "sellaisia pinkkejä kiemuralapasia". Hänellä oli mielessä erityisesti nämä kämmekkäät, jotka tein hänelle muutama vuosi sitten. Ja pitihän sitä kummitädin ryhtyä tuumasta toimeen.

 
Valitsin langaksi Gjestalin Maijan, puikoiksi 2,5 mm 15 cm Zingit ja malliksi Pia Tuonosen Kiemuraiset (rav.). Toki kokoa piti vähän säätää, kun olivat 11-vuotiaalle tulossa. Lopulta päädyin tekemään 13 s puikolla, jolloin alkuperäisestä jäi pois vain muutama silmukka. Lähetin kuvan kummitytönkin nähtäväksi. 

"Joo, on kivat... Mutta saisiko saman mustavalkoisena?"

...mitäpä sitä ei kummitäti kummilapsensa eteen tekisi.

 
 

Niihin tuli langaksi valkoinen Novitan Nalle ja mysteerinen musta lanka (luulin sen olevan Nallea, mutta loppusuoralla aloin olla varma että se on Dropsin Fabelia - joka tapauksessa se on hieman ohuempaa kuin valkoinen). Nämä tulivat looppaamalla ja ihan mukavalla vauhdilla. Tein varteen pienen  käänteen ja peukalokiilaksi valikoitui intialainen peukalokiila. Se olikin mukava tehdä! Täytynee tehdä omiin lapasiin samanlainen - istuvuus on tietty vähän arvoitus, mutta kuulemani mukaan intialainen on istuva peukalokiila. Käytin apuna Novitan ohjetta. 

Yritän aina ymmärtää ohjetta syvemmin, ettei tarvitsisi etsiä ohjetta jokaiselle silmukkamäärälle. Tässä hyvin pelkistettynä intialaisen peukalokiilaksi ajatus (oikea / vasen lapanen):
Varren ollessa sopiva, siirrä I / II puikon ensimmäiset / viimeiset 4 s omalle puikolle tai laita silmukkamerkki. Lisää I ja II väliin silmukka joka krs siihen 4 s puikolle eli oikeassa lapasessa I puikon loppuun, vasemmassa II puikon alkuun. Lisää, kunnes I / II puikolla on 2 x yhden puikon silmukkamäärä. Siirrä II / I puikon silmukat peukaloa varten apulangalle ja jatka neulomista normaalisti. Peukaloa varten voi lisätä 2 silmukkaa peukalon juureen.


No entäpä ne pinkit sitten?
 
 
Niistä tuli lapaset pari vuotta nuoremmalle kummitytölle. Ompahan yksi joululahja/syntymäpäivälahja vähemmän huolehdittavana myöhemmin. Ylemmässä kuvassa näkyy muuten hyvin se, kuinka lanka vaikuttaa: molemmat lapaset on tehty saman kokoisilla puikoilla samoilla silmukkamäärillä, mutta kokoero on aika selkeä. Ehkäpä seuraavaa projektia varten erotan nuo mustan ja valkoisen toisistaan ja etsin niille sopivamman kaverit... :D

Kuten kuvista näkyy, meillä on vielä lunta. Saa nähdä sulavatko vapuksi pois. Aina voi toivoa.

Aurinkoista kevättä!